Ekologinen kompensaatio merituulivoimassa on mahdollista, mutta vaatii lisää tietoa
Vilma Herronen selvitti pro gradu -työssään, olisiko ekologisella kompensaatiolla mahdollista lieventää merituulivoiman luontovaikutuksia Itämerellä. Lopputyön perusteella kompensointia voidaan toteuttaa rannikkoalueilla ja maalla, kun taas merialueilla se olisi haastavampaa. Työ toteutettiin apurahalla, joka oli osa Eoluksen Itämeri-sitoumusta.
Energian tuotannosta ja kulutuksesta syntyy maailmassa eniten ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasupäästöjä. Ilmaston lämmetessä myös luonnon monimuotoisuus kärsii. Esimerkiksi Itämerellä meren lämpeneminen, leudommat talvet ja kasvavat sademäärät vaikuttavat moneen eliö- ja kasvilajiin. Fossiilienergian korvaaminen uusiutuvalla energialla – kuten merituulivoimalla – on siksi avainasemassa niin ilmastonmuutoksen kuin luontokadonkin hillitsemisessä.
Uusiutuva energiakaan ei ole ongelmatonta, vaan myös se aiheuttaa haitallisia luontovaikutuksia, jotka tulee hankekehityksessä ottaa huomioon. Muuten edessä on niin kutsuttu ”green-green”-dilemma, jossa toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kuten merituulivoiman rakentaminen, kiihdyttävätkin luontokatoa, jos riittäviä toimia haittojen vähentämiseksi ei tehdä.
Yksi tähän mennessä merituulivoiman kohdalla vain vähän hyödynnetty ratkaisu on ekologinen kompensaatio, jossa hankekehityksestä syntyvää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle hyvitetään parantamalla biodiversiteettiä toisaalla. Vilma Herronen tutki pro gradu -työssään ekologisen kompensaation mahdollisuuksia, haasteita sekä soveltuvuutta Itämeren merituulivoimahankkeisiin. Eolus tuki lopputyötä, joka toteutettiin osana Itämeri-sitoumustamme.
Tiedonpuute Itämeren meriluonnosta on yksi kompensaatioiden kompastuskivi
Tutkimus perustui haastatteluihin 11 asiantuntijan kanssa, jotka edustivat teollisuutta, julkista sektoria, tutkimuskenttää ja kansalaisjärjestöjä. Asiantuntijat näkivät ekologisen kompensaation Itämeren merituulivoimassa mahdollisena, mutta vain tietyin edellytyksin.
”Yleisesti haastatteluissa korostui vahvasti näkemys kompensaation viimesijaisesta roolista lievennyshierarkiassa. Kompensaatiota voidaan lähteä tekemään vasta sitten, kun haittavaikutuksia on pyritty ensin välttämään tai lieventämään muuttamalla suunnitelmia, tai jos nämä toimet eivät ole mahdollisia, ennallistamalla luontoa hankealueella”, Herronen tiivistää.
Erityisesti Itämerellä kompastuskiveksi muodostuu kompensoinnin vaatimus luontoarvovastaavuudesta, jonka mukaan uhanalaiseen luontotyyppiin tai lajin elinympäristöön kohdistuva vahinko pitäisi kompensoida parantamalla saman tai vähintäänkin vastaavan luontotyypin tai elinympäristön tilaa. Itämeren biologisen monimutkaisuuden vuoksi tämän saavuttaminen on vaikeaa, sillä vastaavia alueita ei välttämättä helposti löydy – ainakaan kauempana merellä, johon esimerkiksi talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeita kaavaillaan.
”Itämeren luonnosta tiedetään edelleen melko vähän. Tällöin myös kompensaatiohankkeiden kustannukset ovat epävarmoja ja voivat kehkeytyä melko korkeiksi, mikä voi estää niiden toteutumisen. Siksi maa-alueilla tai rannikolla syntyvien luontohaittojen kompensointi tunnistettiin hyväksi aloituskohdaksi, sillä niitä on helpompi toteuttaa. Tällaisia haittoja syntyy esimerkiksi sähkönsiirtoyhteyksien rakentamisesta. Toisaalta merialueillakin merenpohjaan rakentamisesta kohdistuvia vaikutuksia voitaisiin mahdollisesti kompensoida”, Herronen sanoo.
Ekologiseen kompensaatioon liittyy kuitenkin valtavia mahdollisuuksia. Se voi kasvattaa hankkeiden sosiaalista hyväksyttävyyttä, jos se toteutetaan avoimesti ja yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa. Kompensaation laajempi hyödyntäminen vaatii kuitenkin lisää tutkimusta Itämeren vedenalaisista elinympäristöistä sekä merituulivoiman vaikutuksista. Tätä voidaan saada tukemalla ja toteuttamalla tutkimusta – mutta myös rohkealla edelläkävijäyydellä.
”Yksi tapa päästä eteenpäin ja lisätä tietoa olisi aloittaa kompensaatioiden toteutus epävarmuuksista huolimatta. Tällöin on tärkeää suunnitella ja toteuttaa kompensaatiota yhteistyössä tutkimusorganisaatioiden ja muiden sidosryhmien kanssa sekä jakaa avoimesti kokeilujen synnyttämää tietoa”, Herronen sanoo.
Vilma Herrosen pro gradu -työ “Feasibility of ecological compensation for offshore wind power in the Baltic Sea” on luettavissa Helsingin yliopiston julkaisuarkistossa.
Lisätietoja
Eero Tuorila
Viestintäasiantuntija
eero.tuorila@eolus.com
+358 40 186 0874
